Heipä hei vaan jälleen :)
Ajattelin taas kirjottaa vähän kuulumisia. Täällä on menny hirveen vaihtelevasti..
Olin tuossa viikonloppuna vähän viihteellä.. kaverin tupareissa. Tarkoitus oli ensin, että mies tulee myös mukaan ja pojan piti mennä anoppilaan hoitoon. No he sitten soittivatkin lauantai aamusta että ovat mahataudissa ja poika ei sinne sitten tietty voinutkaan mennä hoitoon.
Vähän jännitti jättää lapsi miehelle, koska tämä oli vasta toinen kerta kun laittaa itsekseen pojan nukkumaan, antaa iltapalan jne... No hyvinhän kaikki oli mennyt, olivat peuhanneet, poika oli jopa syönyt mukisematta puuron :) Nukkumaan ei olisi malttanut millään mennä.. mutta sellasta se tuppaa meillä olemaan nyt joka ilta :D
Mulla oli hurjan kivaa pitkästä aikaa :) Oli ihanaa rentoutuu ja viettää aikaa tyttöporukassa (oli siellä tosin 1 mieskin) Olin yllättynyt seuraavana aamuna kun mies mukisematta nousi (mun pyynnöstä) hoitamaan poikaa.. Itsellä oli hiukan heikko happi ;)
Joten edistystä kai tämäkin.. meinaan eipä ole aiemmin hän noussut poikaa hoitamaan, mutta näemmä pakon edestä onnistuu sekin. ;)
Viikonlopun jälkeen mies oli kyllä aika väsyny taas ja sanoi että ahdistaakin aika paljon. Käytiin hänen vanhemmillaan ja sielläkin oli aika paljon omissa ajatuksissaan ja poissaoleva.. sai kuitenkin mökkiä rakennettuu hiukan.
Tänään ollut taas paljon parempi päivä. Mies on jaksanut hyvin leikkiä pojan kanssa, syöttää iltapuuron ja käydä suihkussa hänen kanssa. :) Tänää oli myöskin eka psykke käynti sitten kevään.. Nyt kesällä oli taukoa sieltä kun kaikilla oli kesäloma siellä. Mitä kyllä suuresti ihmettelen, eikö ne saa sijaisia? Kuulostaa vaan niin hassulta. Entäs ne ketkä voi vielä huonommin, ohjataanko heidätkin sitten vaan päivystykseen?
Oon aika innoissani kaikesta mitä on nyt luvassa. Ensi viikolla me lähdetään miehen kanssa KAHDESTAAN Lontooseen !! :) poika menee hoitoon anoppilaan. Sitten onkin pian miehen 30v syntymäpäivät. Juhlitaan niitä ensin mökillä jonne myös mun vanhemmat tulevat ja tarkoitus olisi käydä myös korkeasaaressa. Siitä viikon päästä me pidetään taas täällä meillä kavereille pikkuset pippalot, toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan :)
Yhtä juhlaa tulossa ja sitten onkin pian joulu.. melkein ainakin :)
Tällä hetkellä meidän arkea varmaan eniten kuormittaa, tuo aikaisemminkin mainitsemani jankkaus :( Se on vaan niin totaalisen hajottavaa.. Välillä ei pystytä käymään edes kunnon keskustelua kun miehen pitää jankata jotain asiaa... Iltaa kohden se jollainlailla rauhoittuu, mutta muuten se jatkuu pisin päivää aina. Milläköhän sen saisi loppumaan? Olisiko jollaon jotakin neuvoja? Ollaan kyllä kokeiltu kolmen sarjaa (sanoo vain kolmesti), mutta ei se auta. Ei vaan jaksais ihan loputtomiin...
Hanki itsellesikin apua. Sun tekstejä lukiessa tulee mieleen, kuinka tässä on nyt syvä katkeroitumisvaara eikä se toisaalta olisi mikään ihme. Mutta oman jaksamisesi kannalta, parisuhteen ja perheen kannalta, käy juttelemassa jollekin. Ja voisit mennä ehdottaan myös että menisit mukaan yhdelle käynnille miehesi avotapaamiseen, joskus tekevät ns. paritapaamisia. Ja tuo miehen uniasia, siitä on puhuttava lääkärille! Joko miehen lääkkeenottoa voisi ehkä aikaistaa tai sitten miettiä muunlaista tehostusta, tuo vuorokausirytmi ei vain toimi perheessä. Turha kitua tässä tilanteessa kun asialle voi tehdä varmastu jotakin! :) Voimia ja muista pitää itsestäsi huolta, kaikki varmasti ymmärtävät että tässä tilanteessa sinullakin on huolia ja väsymystä.
VastaaPoistaOlenkin miettiny joskus että voisin mennä yksin juttelemaan jonkun kanssa. Se on vaan jäänyt jotenkin sitten toteuttamatta. Meillä on sillointällöin yhteistapaamisia joissa on mukana miehen psykke ja lääkäri. Juuri viime viikolla oli tälläinen tapaaminen. Niistä ei kuitenkaan tunnu saavan mitään irti. Mies esittää siellä parempivointista kuin onkaan ja ei ota kuuleviin korviinsa psykken ja lääkärin sanoja kun kertovat olevan huolissaan ja antavan vinkkejä ja neuvoja ei tilanteisiin. Tässä suurin ongelma tuntuu olevan miehen sairauden tunnottomuus, hän siis tuntee olevansa jo lähes terve ja kuvittelee palaavansa tuosta noin vaan työelämään ja 8 tuntisiin työpäiviin. Katsotaan miten käy ja toivotaan että hän pystyisi omaehtoisesti muuttamaan vuorokausirytmiä ja pikkuhiljaa palaamaan työelämään. Kiitos viestistäsi :)
VastaaPoista