Ajattelin tulla kertomaan vähän kuulumisia :) Helmikuussa on viimoisin kirjotus näköjään.
Hm.. mistä aloittaisin... No ollaan tultu huimasti eteenpäin alkuvuodesta.. miehen voinnissa siis. Oikeastaan on ihan hirveästi tapahtunut kaikkea.
Heitettiin tuossa keväällä toinen ulkomaan reissu, (miehen paino tippui ja päästiin lähtee, niinkun lupasin) :D Tosin tuo paino on tullut jo takaisin.. Sain matkan häneltä synttärilahjaksi <3
Kesä on mennyt oikein kivasti. Meillä alkoi täällä talossa julkisivuremppa ja ikkunat + parveke on ollut koko kesän poissa käytöstä, ollaan asuttu ihan huputettuna.. vasta muutama päivä sitten poistivat ikkunoista peitteet. Ihan senkin takia ja muutenkin, ollaan oltu koko ajan jossain päin reissussa.. Mökeillä, huvipuistoissa... Tien päällä koko ajan :) Otettiin kaikki ilo irti siitä kun oli vielä ''vapaa'' kesä. Nythän mies on sitten aloittanu oppisopimuksella eräässä paikassa. Ensin hän sai ihan normaalin opiskelupaikan + harjoittelupaikan. Sitten kun alkoi kyselemään mahdollisesta oppisopimuksesta ja tajuttiin että siitähän saa rahaakin paljon enemmän, (muuten olisi joutunut olemaan koko opiskelun ajan kuntoutustuella). Hänen silloinen harjoittelupaikka ei voinut ottaa oppisopimuksella opiskelijaa niin alkoi soittamaan kaikkia paikkoja läpi.. Viimein yksi paikka otti hänet ja on ollut nyt parisen viikkoa siellä. Koulua on kerran viikossa ja muuten töissä. Rahaakin tulee ihan kohtuullisesti.. pian ei tartte enää kituutella :D
Mies ite on oikeen tyytyväinen ja on tykännyt olla siellä paikassa. Saa tehdä työtä mistä tykkää ja päivään on tullut ihan erilainen rytmi. Että paljon on menty eteenpäin :) Jankkaamista on edelleen mutta on sekin vähentynyt.
Pojalla alkaa pian hoitotaival :( Nyyh!! Oon samaan aikaan hieman innostunut tästä uudesta ajasta ja samalla todella haikeana ja jännittyneenä. Oon todella tyytyväinen ja kiitollinen että olen saanu olla hänen kanssa kotona näinkin pitkään! Nyt on vaan aika mennä jo töihin ja uskon että hän tulee kyllä tykkäämään hoidossa olosta. Käytiin jo tutustumassa tulevaan päiväkotiin (paikka on ihan meidän naapurissa..mäki vain alas,) ja jäi ihan positiiviset fiilikset. Poika ei meinannut lähtee ollenkaan sieltä kotiin kun oli niin paljon uusia leluja :)
Poika siis menee nyt 1.9 hoitoon ja mulla alkaa työt siitä parin viikon päästä. Onneksi ei tullu samalle päivälle kumpaakin. Juuri sanoin yhdelle tuttavalle, etten ehkä olis henkisesti selvinny siitä :D Nyt lapsi saa rauhassa totutella muutaman viikon hoitoon ja minä voin helpottuneena palata töihin, kun ei tarvitse murehtia miten hän pärjää siellä :) Ja varmasti pärjää! Siitä en ole huolissani.
Itseä jännittää kyllä töihin paluu ihan kamalasti! Lähinnä se että miten enää osaan yhtään mitään ja opinko uudestaan kuinka nopeasti.. No, ehkä ne siellä ymmärtävät, että melkein 2 vuotta kotona olleena voi olla hiukan pallo hukassa aluksi :D
Toivottavasti kaikki menee hyvin meillä molemmilla. Tulen kirjoittamaan kyllä varmasti sitten kuulumisia siitäkin. Kunhan saadaan ensin uusi arki rullaamaan.
Ainiin... On mulla muitakin uutisia ;) Ollaan tuossa miehen kanssa keskusteltu toisesta lapsesta. Aluksihan ajateltiin että toisen aika voisi olla vasta hamassa tulevaisuudessa, 3-4 vuoden päästä. Mutta nyt ollaankin päädytty siihen että sen aika vois olla ihan lähitulevaisuudessa :) Itse asiaa pohtineena, tahtoisin lapsille kuitenkin suht pienet ikäerot, joten siinäkin mielessä hommiin pitäisi pian ryhtyä :D Itse ehdotin että ruvettaisiin yrittämään nyt syksyllä/loppuvuodesta ja ihmeekseni mies suostui :) Olen aika innoissani asiasta ja vauvakuumetta onkin jo ruvennut pukkaamaan tässä pikkuhiljaa. <3 Yksi meidän kaveri pariskunta sai vähän aikaa sitten ihanan pienen tyttövauvan ja häntä oon nyt muutaman kerran nähnyt ja kuume sen kuin nousee vaan :D
Olen tutkiskellut netistä jo nimiä, ostanut kirpparilta bodyn+pipon ja eilen mietittiin miehen kanssa, miten kerrotaan sitten vanhemmillemme kun uusi vauva on tulossa :D Oon ihan höpsähtänyt.. vauvakuume on ihanaa ja kamalaa samaan aikaan :)
Oon onnellinen että voin ihan oikeasti haaveilla jo toisesta lapsesta. Vuosi takaperin en voinut edes kuvitella että ollaan tässä nyt ja näin hyvin asiat. :)
Mutta nyt alan leipomaan mustikkapiirakkaa.. ''Anoppi'' ja yksi kaveri tulossa käymään.
19.8.2015
24.2.2015
Lääkevähennyksiä ja muuta
Matka meni meillä oikein hyvin. Liian nopeastihan se viikko vierähti ja oltais hyvin oltu vielä toinenkin viikko putkeen. Miehellä on nyt ihan hirveä matkakuume taas ja sovittiinkin että jos laihduttaa kevääseen mennessä 10kg niin varataan matka. Eihän meillä tosin oikein olisi varaa lähtee mut saapahan motivaatiota painon pudotukseen. Ollaan siirrytty vähähiilihydraattiseen ruokavalioon ja liikutaan kumpikin nyt enemmän, mies käy lisäksi vielä salilla sillointällöin. On hänelt lähtenytkin jo 5kg pienessä ajassa.
Lennot ja kaikki meni muutenkin hyvin pojan kanssa, hän selkeästi nautti olostaan siellä.. nukkui ja söi hyvin. Pääsin itsekin yhtenä päivänä äitini kanssa shoppailemaan ihan kahdestaan, niin että mies jäi isänsä kanssa hoitamaan poikaa (tosin mies nukkui puolet ajasta)..
Voisihan sitä lähteäkin samalla porukalla uudestaan reissuun.. pitäis saada vaan rahaa jostain.
En muista kerroinko täällä jo sen, että päädyinkin sitten jatkamaan kotona pojan kanssa syksyyn saakka. Tuo päätös oli ihan kuin kivi olisi vierähtänyt pois sydämeltä. Munhan piti mennä alun perin takaisin töihin nyt huhtikuussa ja ajatus siitä ahdisti aivan kauheasti, mietin sitä joka päivä ja aina se vain tuntui kauhean väärältä. Podin huonoa omaatuntoa asiasta ja sitten vain päätin soittaa töihin ja selittää meidän tilanteen, ettei mikään ole oikein muuttunut ja en uskalla jättää poikaa miehen hoitoon pitkiksi ajoiksi. Minullahan on vuorotyö ja se tarkoittaa sitä että esimerkiksi viikonloppuisin miehen olisi pitänyt herätä todella aikaisin, jos itse olisin mennyt aamuvuoroon. Toisena syynä oli tietenkin se, että en vaan olisi raaskinut jättää poikaa hoitoon vielä.. ihan tuntemattomien ihmisten hoidettavaksi :( Tiedän kyllä että monet laittavat pakosta, tai muuten vain omasta tahdostaan vielä pienempiä lapsia hoitoon, ja ymmärrän sen kyllä mutta tämä on vaan minun päätös ja olen erittäin tyytyväinen tähän :) Lapset on niin pienen aikaa pieniä ja ehtivät kyllä sitten olemaan hoidossa myöhemminkin. Syksyllä hän on kuitenkin taas isompi ja osaa enemmän ehkä silloin jo leikkiäkin muiden lasten kanssa. Meidän tilanne tosin voi olla ihan samanlainen vielä silloinkin mutta se jää nyt nähtäväksi.
Tuon meidän lomamatkan jälkeen päädyttiin sitten itse vähentämään miehen lääkitystä. Odotetaan nyt yhteydenottoa lääkäriltä, mitä hän on mieltä lääkkeiden tiputtamisesta (hän ei tiedä vielä että olemme jo niitä vähentäneet). Lääkkeiden vähentämisestä tulee nyt pian kaksi viikkoa aikaa ja ainakaan vielä ei ole näkynyt mitään sen kummempia oireita.. ja toivottavasti mitään ei tulekaan.
Asiantuntijathan sanovat että psykoosin jälkeen pitäisi syödä kaksi vuotta samoja lääkkeitä ilman mitään pudotuksia, mutta onhan ne kuitenkin niin yksilökohtaisia juttuja. Pari vuotta menee noin, että aivot palautuu psykoosista.. joillain se kestää enemmän ja jollain vähemmän aikaa.
Sieltä vuorovaikutusyksiköstä kävi nainen meillä viime perjantaina, ja tämähän oli nyt sitten se viimeinen kerta. Saatiin dvd sieltä jossa oli muutama videopätkä jonka olivat kuvanneet meistä, kun poika oli 2kk ja 4kk vanha. Niitä oli ihan hauska katsoo. Se nainen kyseli paljon meidän vointia ja tuntuuko meistä nyt että jäädään ihan tyhjänpäälle kun nuo vuorovaikutuskäynnitkin loppuvat. Harvakseltaanhan niitä käyntejä on ollutkin ja ei olla saatu sieltä mitään niin konkreettista apua muutenkaan, joten ihan hyvä että loppuivat. Kerroin vain itse että harmittaa tämä vertaistuen vähyys.. Olis niin mukavaa jutella joidenkin kanssa ketkä ovat ihan samanlaisessa tilanteessa mutta en ole kuitenkaan varma olisko musta mihinkään ryhmiin juttelemaan, jos sellainen löytyisi.
Pystyn kyllä muutamalle ystävälle juttelemaan näistä mutta ei se silti ole sama asia, kuin jutella jollekin joka tietäisi tasan mistä puhun ja ymmärtäisi omien kokemusten kautta. Tämä nainen sitten laittoi mulle sähköpostiin linkkejä tälläisistä tapahtumista joissa kokoontuu ihmisiä joiden puolisolla/läheisellä on mielenterveyden sairaus ja siellä sitten tehdään kaikenlaisia harjoitteita ja jutellaan.. Nämä kaikki tapahtumat kestivät 2-3 päivää ja olivat aika hintaviakin.. En ihan tuollaista siis hakenut.
Noihin lääkemuutoksiin palatakseni, niin miehen vanhemmathan eivät oikeen tykänneet ajatuksesta. Aluksi piti olla kertomatta mutta mies sitten muutaman siiderin jälkeen kertoi kuitenkin... ja siitähän nousi kauhee meteli.. Asiahan ei heille kuulu, kaikella rakkaudella sanottuna. Mutta ymmärrän kuitenkin heidän reaktion aivan täysin.. Kyllähän noiden lääkemuutosten seuraukset ollaan nähty, niin hyvässä kuin (varsinkin) pahassa. Mutta ollaan tuntu kuitenkin niistä ajoista jo paljon pidemmälle ja tuo lääkitys on nyt ollut kauemmin käytössä eikä tarkoitus olekaan tiputtaa kaikkia lääkkeitä pois, vaan muru kerrallaan. Jos tulee oireita niin lisätään takaisin.
Pitäisi saada aika lääkärille että kuulisi vähän mitä hän on mieltä asiasta ja eipähän ole mitään kuulunut taas verikokeista, jotka pitäisi ottaa säännöllisesti, kun syö tuollaisia lääkkeitä... Eipä toimi asiat sielläkään päässä vieläkään niin kuin pitäisi.
Jonkinlainen yhteiskäynti, jonne tulisi miehen vanhemmatkin, olisi taas paikallaan. Saataisiin vähän infoa asioista ja suunnitelmia tulevaan. Miehen vanhemmatkin saisivat kenties jotain mielenrauhaa.. varsinkin anoppi hyppii seinille välillä..
Psykkekäynnit on nyt kahden viikon välein, siihen väliin mahtuu kyllä edelleenkin turhan usein niitä aikojen peruuntumisia.. Lisäksi on psykoterapia käyntejä noin kahden viikon välein. Kyllä tässä itsekin tätä menoa kohta tarvitsee jotain psykoterapiaa :D
Odotellaan nyt vastausta uudesta työtoiminta paikasta jossa mies kävi tutustumassa kolmisen viikkoa sitten. Siellä olisi jotain vähän mielekkäänpää ja haastavampaa tekemistä kuin tuolla ed. paikassa jossa hän ei oo viikkoihin käynytkään. Sitten onkin pian ne opiskeluun haut.
Näillä mennään taas ja odotellaan kevättä jo innoissaan !!
Lennot ja kaikki meni muutenkin hyvin pojan kanssa, hän selkeästi nautti olostaan siellä.. nukkui ja söi hyvin. Pääsin itsekin yhtenä päivänä äitini kanssa shoppailemaan ihan kahdestaan, niin että mies jäi isänsä kanssa hoitamaan poikaa (tosin mies nukkui puolet ajasta)..
Voisihan sitä lähteäkin samalla porukalla uudestaan reissuun.. pitäis saada vaan rahaa jostain.
En muista kerroinko täällä jo sen, että päädyinkin sitten jatkamaan kotona pojan kanssa syksyyn saakka. Tuo päätös oli ihan kuin kivi olisi vierähtänyt pois sydämeltä. Munhan piti mennä alun perin takaisin töihin nyt huhtikuussa ja ajatus siitä ahdisti aivan kauheasti, mietin sitä joka päivä ja aina se vain tuntui kauhean väärältä. Podin huonoa omaatuntoa asiasta ja sitten vain päätin soittaa töihin ja selittää meidän tilanteen, ettei mikään ole oikein muuttunut ja en uskalla jättää poikaa miehen hoitoon pitkiksi ajoiksi. Minullahan on vuorotyö ja se tarkoittaa sitä että esimerkiksi viikonloppuisin miehen olisi pitänyt herätä todella aikaisin, jos itse olisin mennyt aamuvuoroon. Toisena syynä oli tietenkin se, että en vaan olisi raaskinut jättää poikaa hoitoon vielä.. ihan tuntemattomien ihmisten hoidettavaksi :( Tiedän kyllä että monet laittavat pakosta, tai muuten vain omasta tahdostaan vielä pienempiä lapsia hoitoon, ja ymmärrän sen kyllä mutta tämä on vaan minun päätös ja olen erittäin tyytyväinen tähän :) Lapset on niin pienen aikaa pieniä ja ehtivät kyllä sitten olemaan hoidossa myöhemminkin. Syksyllä hän on kuitenkin taas isompi ja osaa enemmän ehkä silloin jo leikkiäkin muiden lasten kanssa. Meidän tilanne tosin voi olla ihan samanlainen vielä silloinkin mutta se jää nyt nähtäväksi.
Tuon meidän lomamatkan jälkeen päädyttiin sitten itse vähentämään miehen lääkitystä. Odotetaan nyt yhteydenottoa lääkäriltä, mitä hän on mieltä lääkkeiden tiputtamisesta (hän ei tiedä vielä että olemme jo niitä vähentäneet). Lääkkeiden vähentämisestä tulee nyt pian kaksi viikkoa aikaa ja ainakaan vielä ei ole näkynyt mitään sen kummempia oireita.. ja toivottavasti mitään ei tulekaan.
Asiantuntijathan sanovat että psykoosin jälkeen pitäisi syödä kaksi vuotta samoja lääkkeitä ilman mitään pudotuksia, mutta onhan ne kuitenkin niin yksilökohtaisia juttuja. Pari vuotta menee noin, että aivot palautuu psykoosista.. joillain se kestää enemmän ja jollain vähemmän aikaa.
Sieltä vuorovaikutusyksiköstä kävi nainen meillä viime perjantaina, ja tämähän oli nyt sitten se viimeinen kerta. Saatiin dvd sieltä jossa oli muutama videopätkä jonka olivat kuvanneet meistä, kun poika oli 2kk ja 4kk vanha. Niitä oli ihan hauska katsoo. Se nainen kyseli paljon meidän vointia ja tuntuuko meistä nyt että jäädään ihan tyhjänpäälle kun nuo vuorovaikutuskäynnitkin loppuvat. Harvakseltaanhan niitä käyntejä on ollutkin ja ei olla saatu sieltä mitään niin konkreettista apua muutenkaan, joten ihan hyvä että loppuivat. Kerroin vain itse että harmittaa tämä vertaistuen vähyys.. Olis niin mukavaa jutella joidenkin kanssa ketkä ovat ihan samanlaisessa tilanteessa mutta en ole kuitenkaan varma olisko musta mihinkään ryhmiin juttelemaan, jos sellainen löytyisi.
Pystyn kyllä muutamalle ystävälle juttelemaan näistä mutta ei se silti ole sama asia, kuin jutella jollekin joka tietäisi tasan mistä puhun ja ymmärtäisi omien kokemusten kautta. Tämä nainen sitten laittoi mulle sähköpostiin linkkejä tälläisistä tapahtumista joissa kokoontuu ihmisiä joiden puolisolla/läheisellä on mielenterveyden sairaus ja siellä sitten tehdään kaikenlaisia harjoitteita ja jutellaan.. Nämä kaikki tapahtumat kestivät 2-3 päivää ja olivat aika hintaviakin.. En ihan tuollaista siis hakenut.
Noihin lääkemuutoksiin palatakseni, niin miehen vanhemmathan eivät oikeen tykänneet ajatuksesta. Aluksi piti olla kertomatta mutta mies sitten muutaman siiderin jälkeen kertoi kuitenkin... ja siitähän nousi kauhee meteli.. Asiahan ei heille kuulu, kaikella rakkaudella sanottuna. Mutta ymmärrän kuitenkin heidän reaktion aivan täysin.. Kyllähän noiden lääkemuutosten seuraukset ollaan nähty, niin hyvässä kuin (varsinkin) pahassa. Mutta ollaan tuntu kuitenkin niistä ajoista jo paljon pidemmälle ja tuo lääkitys on nyt ollut kauemmin käytössä eikä tarkoitus olekaan tiputtaa kaikkia lääkkeitä pois, vaan muru kerrallaan. Jos tulee oireita niin lisätään takaisin.
Pitäisi saada aika lääkärille että kuulisi vähän mitä hän on mieltä asiasta ja eipähän ole mitään kuulunut taas verikokeista, jotka pitäisi ottaa säännöllisesti, kun syö tuollaisia lääkkeitä... Eipä toimi asiat sielläkään päässä vieläkään niin kuin pitäisi.
Jonkinlainen yhteiskäynti, jonne tulisi miehen vanhemmatkin, olisi taas paikallaan. Saataisiin vähän infoa asioista ja suunnitelmia tulevaan. Miehen vanhemmatkin saisivat kenties jotain mielenrauhaa.. varsinkin anoppi hyppii seinille välillä..
Psykkekäynnit on nyt kahden viikon välein, siihen väliin mahtuu kyllä edelleenkin turhan usein niitä aikojen peruuntumisia.. Lisäksi on psykoterapia käyntejä noin kahden viikon välein. Kyllä tässä itsekin tätä menoa kohta tarvitsee jotain psykoterapiaa :D
Odotellaan nyt vastausta uudesta työtoiminta paikasta jossa mies kävi tutustumassa kolmisen viikkoa sitten. Siellä olisi jotain vähän mielekkäänpää ja haastavampaa tekemistä kuin tuolla ed. paikassa jossa hän ei oo viikkoihin käynytkään. Sitten onkin pian ne opiskeluun haut.
Näillä mennään taas ja odotellaan kevättä jo innoissaan !!
5.1.2015
Uudenvuoden purkautuminen
No niin vuosi 2015 pärähtäny käyntiin. Täällä ei oo mikään asia muuttunu oikeen mihinkään.
Joulu oltiin mun vanhempien luona, oli oikein ihana ja perinteinen Joulu, käytiin tuossa välissä yhdessä konsertissa miehen kanssa ja sitten uusivuosi oltiinkin taas miehen porukoilla, jona aikana tulin itse tosi kipeeksi ja olin muutaman päivän melkeenpä sängyssä vaan. Onneksi oli miehen porukat auttamassa pojan hoitamisessa, ei siitä olis kotona oikeen mitään tullut.
Oon taas aika huolissani miehen voinnista. Tällä hetkellä ei oo muutamaan päivään syöny mitään, nukkuu vaan ja jos ei nuku niin möllöttää sohvalla ja jankkaa. Sanoo olevansa masentunu.
Mitä helvettiä mä teen tuon ukon kanssa?! Alkaa olemaan niinkuin keinot aika vähissä.
Ja kyllä olen miettinyt myös eroa ihan tosissaan, se vaan vaatisi aivan kamalasti järjestelyjä sekä tietysti perheen hajoittamista, toiselle paikkakunnalle muuttua ym....
Ne asiat joita mies jankkaa ei todellakaan kestä päivänvaloa. Jos kertoisin teille niistä niin saisin varmaan aikamoisen kommenttivyöryn ja paskaa niskaani, miksi olen vielä tässä? Osa on niin sairaita juttuja että itseenikin puistattaa ja oksettaa.
Mulla on välillä päiviä kun olen itse ihan totaalisen väsynyt ja loppu, tuntuu että olisin vaan joku ihmisraunio :( Olo on niin yksinäinen tämän tilanteen keskellä.
Meillä on tulossa se lomamatka reilun 3 viikon päästä. Ajattelin sen hoitaa pois alta ja koittaa nauttia siitä mahdollisimman paljon ja sen jälkeen on tehtävä oikeasti valintoja. Nimittäin näin tämä meidän elämä ei vaan voi jatkua!
On myös erittäin raskasta pitää tätä kulissia yllä kun kaikki luulee että meillä menee hyvin ja normaalisti. Miten tahtoisinkaan huutaa koko maailmalle avunhuutoni, että ei todellakaan mene hyvin, voisiko joku mahdollisesti tulla ja parantaa tuon miehen jonka kanssa yritän päivästä toiseen epätoivoisesti elää !!!!!!!
Joulu oltiin mun vanhempien luona, oli oikein ihana ja perinteinen Joulu, käytiin tuossa välissä yhdessä konsertissa miehen kanssa ja sitten uusivuosi oltiinkin taas miehen porukoilla, jona aikana tulin itse tosi kipeeksi ja olin muutaman päivän melkeenpä sängyssä vaan. Onneksi oli miehen porukat auttamassa pojan hoitamisessa, ei siitä olis kotona oikeen mitään tullut.
Oon taas aika huolissani miehen voinnista. Tällä hetkellä ei oo muutamaan päivään syöny mitään, nukkuu vaan ja jos ei nuku niin möllöttää sohvalla ja jankkaa. Sanoo olevansa masentunu.
Mitä helvettiä mä teen tuon ukon kanssa?! Alkaa olemaan niinkuin keinot aika vähissä.
Ja kyllä olen miettinyt myös eroa ihan tosissaan, se vaan vaatisi aivan kamalasti järjestelyjä sekä tietysti perheen hajoittamista, toiselle paikkakunnalle muuttua ym....
Ne asiat joita mies jankkaa ei todellakaan kestä päivänvaloa. Jos kertoisin teille niistä niin saisin varmaan aikamoisen kommenttivyöryn ja paskaa niskaani, miksi olen vielä tässä? Osa on niin sairaita juttuja että itseenikin puistattaa ja oksettaa.
Mulla on välillä päiviä kun olen itse ihan totaalisen väsynyt ja loppu, tuntuu että olisin vaan joku ihmisraunio :( Olo on niin yksinäinen tämän tilanteen keskellä.
Meillä on tulossa se lomamatka reilun 3 viikon päästä. Ajattelin sen hoitaa pois alta ja koittaa nauttia siitä mahdollisimman paljon ja sen jälkeen on tehtävä oikeasti valintoja. Nimittäin näin tämä meidän elämä ei vaan voi jatkua!
On myös erittäin raskasta pitää tätä kulissia yllä kun kaikki luulee että meillä menee hyvin ja normaalisti. Miten tahtoisinkaan huutaa koko maailmalle avunhuutoni, että ei todellakaan mene hyvin, voisiko joku mahdollisesti tulla ja parantaa tuon miehen jonka kanssa yritän päivästä toiseen epätoivoisesti elää !!!!!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)