Olen saanut palautetta että tämä on aika erikoinen blogi ja kirjoitan vain omasta näkökulmasta asioita. Totta.. mutta kirjoitan silti välillä myös miehen sanomia asioita tänne.
Totuus on että tämä on mun blogi joka toimii itselläni terapiana, jonnekin mun on pakko nämä kaikki ajatukset laittaa pois pääkopasta :) Pyrin siihen etten liian yksityiskohtaisesti paljasta mitään, en kerro nimiä enkä paikkakuntia, jos joku kuitenkin meidät tunnistaa niin ei sekään maailmanloppu ole. Mies on kertonut sairaudestaan aika suoraan kaikille, ei häpeile asiaa enkä häpeä minäkään, miksi edes pitäisi? Tahdon uudelleen kertoa että hän tietää blogista, ei ole lukenut tätä mutta saa lukea vapaasti joku päivä jos tahtoo. Me puhumme kotona aivan avoimesti näistä samoista asioista mitä tänne kirjoitan.
Mitään kovin kummoista ei meille ole nyt tapahtunut. Täällä on ollut tälläistä samaa tasaista arkea, kai oikeastaan ihan hyväkin. Mies jankkaa kyllä asioita edelleen ja vieläpä jonkin verran pahemmin kuin aiemmin. Vuorokausirytmi on edelleen aika huonolla tolalla.
Tänään oltiin psykkellä koko perhe pitkästä aikaa, miehen psykke vaihtuukin nyt vuoden alussa :( Masentaa kun pitää kertoa koko historiikki tälle uudelle ihmiselle ihan alusta asti, huoh...
Psykke kuvaili hyvin miehelle tänhetkistä eloa, ''kaivat nyt itselles koko ajan vain syvempää ja syvempää kuoppaa, kohta huomaat että tikapuut ei riitä enää ylös nousemiseen'' Näinhän se on. On poistuttava sieltä mukavuusalueelta ja oikeasti tehtävä muutoksia ihan itse, koska kukaan ei niitä hänen puolestaan pysty tekemään. Puhuttiin myös että aloittaa psykoterapian tuohon jankkaamiseen, eli asioiden toisteluun.. Koska tällä hetkellä se kuormittaa ylivoimaisesti eniten meidän arkea.
Opiskelusta puhuimme myös. Mietitään nyt aivan tosissaan että mies aloittaisi jonkin opiskelun, hän saisi siltä koko ajalta kuntoutusrahaa, joka on paljon opintotukea suurempi määrä, joten pärjäisimme varmasti myös taloudellisesti hyvin. Oon sitä mieltä että jos hän saisi mieleistä tekemistä, kunnollisen ja säännöllisen päivärytmin ja sitä kautta myös normaalit ruoka-ajat niin kuntoutuisi paljon nopeammin ja jankkaaminenkin vähenisi varmasti. Nyt pitää vaan pitää peukkuja että hän itse kiinnostuisi hakemaan kouluun ja pääsisi.
11.12 miehellä onkin sitten lääkäriaika jonne minä menen mukana. Siellä on psykke, lääkäri, toimintaterapeutti ja sitten se mies joka hoitaa noita työllistymis juttuja. Innolla odotan mitä siellä puhutaan, ainakin lääkevähennyksistä olisi tarkoitus puhua ja sitten tuosta opiskelusta.
Tänään juuri mietin että onko sittenkään fiksua edes aloittaa mitään lääkkeitä vähentää.. Tässä on Joulu tulossa ja sen jälkeen se meidän etelänmatka. Pelottaa oikeasti se millaiseksi hän tällä kertaa muuttuu, viimeksihän me lähdettiin pojan kanssa viikoksi pois täältä kun tilanne meni aivan mahdottomaksi. En ainakaan halua että Joulu menee sen vuoksi pilalle. Hänen vointikin on nyt ihan ok jos vertaa vaikka siihen minkälainen se oli vuosi takaperin.. Joten hyvä näin kuitenkin :)
Itse oon tässä ollut ehkä jollaintapaa energisempi. Saattaa olla syy siinä että oon nyt ruvennu ottamaan joka päivä d-vitamiinia 100mikrog. päivässä. Ennen otin vaan sillointällöin (pienemmän annoksen) kun muistin mutta nyt ne on tuolla keittiön pöydällä niin muistaa ottaa. Voin kyllä suositella kaikille, varsinkin talviaikaan. Kyllä huomaa muutamassa viikossa jo omassa olossa ainakin muutoksen! Oon itse sellainen ihminen että monesti tähän aikaan saatan masentua enkä halua liikkuu kodin ulkopuolella kovin paljon, mutta nyt ainakin on jaksanut lähtee ihan reippaasti ulos. Vaikka silti on välillä hankala nousta aamulla ylös, osaksi omaa tyhmyyttä kun pitää valvoa yömyöhään asti. Nautin vaan tästä ilta/yö ajasta kun poika nukkuu, mies nukkuu.. saa olla aivan omassa rauhassa.
Kerroinko jo että siellä pään kuvauksissa ei ilmennyt mitään? No siis kaikki siltä osin ok.
Palaillaan taas asiaan myöhemmin! Ja hei heittäkää ihmeessä viestii jos jokin asia askarruttaa tai muuten haluaa antaa blogista palautetta, kaikki palaute otetaan vastaan ;)
