Käynti psykkellä ja mietteitä mitä sairasloman jälkeen

Lontoon matka meni kivasti, ilman mitään kommelluksia tai ongelmia. Syötiin, juotiin, katseltiin nähtävyyksiä, shoppailtiin ja sitä rataa :) Mies jaksoi nousta tavallista aikaisemmin ylös. Jopa lähtöaamuna kun meidän piti lähteä jo kuuden aikoihin kentälle, meni hyvin. Asioiden toistelu myöskin oli paljon vähäisempää kuin kotona. Oli rentouttava reissu, vaikka kotiin olikin ikävä loppumatkasta.
Kun tulimme kotiin, seuraavana päivänä meillä oli varattu tapaaminen miehen psykken ja lääkärin kanssa. Se meni samallalailla kuin aiemmatkin tapaamiset. Kerroin itse rehellisesti miten meillä menee ja mihin toivoisin parannusta. Mies kertoi aikomuksistaan palata marraskuussa töihin täysipäiväisesti ja sanoi olevansa aivan valmis jo suoraan 8 tuntisiin työpäiviin. He tarjosivat kuntouttavaa työtoimintaa jossa voisi aloittaa kevyesti muutaman kerran viikossa. Jokainenhan voi kuvitella että jos on vuoden pois työelämästä niin vaikeaa on sinne palata, saatika jos on vuoden ollut psyykkisesti sairas ja edelleen vasta kuntoutumassa rajusta psykoosista. Mun mielestä kuntouttava työtoiminta kuulostaa oikein hyvältä ja sovittiinkin miehelle aika jonkin miehen kanssa joka tietää siitä enemmän ja voisi kertoa minkälaista työtä olisi tarjolla.
Mies ei tietenkään ole tästä innoissaan ja aikoo vieläkin hakea kaupungilta työtä mielummin suoraan. Täytyy sanoa että olen itsekin todella huolissani hänen jaksamisestaan.
Kyllä hän jaksaa nousta ylös sängystä kun on aivan pakko ja kun tiedossa on jotain kivaa, mutta entä sitten nousu aamulla töihin, kun ei oikein huvittaisi? tai ei niin kiinnostavat työtehtävät?
Hänen mielialalääkitystään lisättiin hieman ja siitä on nyt tullut jonkin verran ahdistusta, mutta ei niin merkittävästi.. tai en itse ole ainakaan laittanu merkille.

Juhlimme tuossa eilen miehen synttäreitä. Mun vanhemmat tulivat meille yhdeksi yöksi ja kävimme kahvittelemassa miehen vanhempien luona jossa oli myös muita heidän sukulaisiaan. Kaikki meni hyvin, vaikka mies oli hieman hiljainen ja omissa ajatuksissaan aina välillä.
Käytiin perjantaina myös korkeasaaressa. Koko viikonloppu on mennyt paremmin jankkausten suhteen. Tänään hän on jankannut joitain asioita joita oli ''pantannut'' aiemmin, mutta neki olivat lyhyempiä kuin aiemmin. Toivotaan että sama tahti jatkuisi tästä eteenpäinkin.

On vielä sellainen homma, että miehelä on ollut oma firma isänsä kanssa jo vuosia mutta nyt kun töitä on ollut todella vähän, tai ei ollenkaan ja miehen isä on jo eläkeiässä on heidän pakko lopettaa firma kokonaan. Miehen on siis etsittävä ihan jotain muuta työtä. En tiedä onko tämä nyt hyvä vai huono asia. Toisaalta yrittäjyys on huono työ miehen sairauden kannalta.. liikaa stressiä ja epävarmuutta. Hän kaipaisi nyt säännöllisen työn jossa on säännöllinen rahantulos myös. Kaikki mikä lisää stressiä pitää minimoida. Joskin uusi työ tuottaa myös paljon stressiä, riippuen tietysti työstä. Mies itse haaveilee kaupungilta saavansa jotain ulkotyötä, esim. viheryksiköstä. Toisaalta se kuulostaisi hänen jutultaan eikä varmasti ole kovin kuormittavaa psyykkisestikään.
Toivon että hän löytäisi jonkun työn jossa viihtyy, se auttaisi varmasti kuntoutumaan paljon nopeammin mitä kotona oleminen.

Lokakuu tulee pian ja miehen sairasloma loppuu. Toisaalta he voivat jatkaakin sitä vielä mutta toivon itse ainakin että mies alkaisi pikkuhiljaa tekemään jotain. Oli se sitten sitä työtoimintaa tai jotain muuta, kurssia, koulutusta... Mutta itse olen ainakin sitä mieltä että mitä pitempään hän vielä on kotona sen pahempi... se taannuttaa ja silloin on vieläkin vaikeampaa palata työelämään takaisin. Kaikki tietää millaista on palata töihin vaikka 4viikon kesäloman jälkeen jo, entä kun on ollut kauemmin pois? Itsekin jo murehdin millaista on palata töihin pitkän kotona olon jälkeen. Onneksi itse saan olla vielä 7 kuukautta kotona pojan kanssa :) murehdin itse asiaa sitten lähempänä.

Haaveita tavallisuudesta

Oon alottanu fitfarmin superdietin :) Oon niin pettyny omaan kroppaani, ollu lapsen saannin jälkeen. Oon aina ollu hoikka, joskaan en ihan timmissä kunnossa aina. Ennen raskautta olin kyllä tosi pieni, kokoa 36, mutta nyt tuntuu et tää mahareppu ja jenkkikset vaan kasvaa ja kasvaa... Ennen pystyin syömään lähes kaikkee ja silti pysy paino aina samana. No tietty suuri syy on siinä etten oo töissä. Oon töissä kotihoidossa ja se on fyysisesti aika raskas työ.. kuljen niin työmatkat kuin asiakkaiden väliset matkat joko kävellen tai pyörällä.
Nyt tulee sit jumppailtuu ja käytyy lenkillä monta kertaa viikossa. Syömiset pyrin punnitsee ja syön monta kertaa päivässä pieniä annoksia. Vähän on tuottanu vaikeuksia syödä monta kertaa päivässä kun normaalisti olen syönyt yhen lämpimän aterian päivässä ja sen lisäksi napostellu välillä leipää tai jotain muuta pientä, eli siis oon syöny kauheen epäterveellisesti, vaikka herkkuja ei ookaan oikeen menny moneen viikkoon paljon. Oonhan mä normaalipainoinen nytkin mutta loput raskauskilot (5kg) pitäs saada pois sekä tietty kiinteytystä paljon. Saas nähdä kuinka käy, palailen asiaan sitten myöhemmin. Ainakin vielä oon aika innoissani tästä :)

Meidän lontoon matkakin lähenee. Lähdetään reissuun perjantaina aamulla ja tullaan takaisin sunnuntai iltana. Poika menee ekaa kertaa vähän pidemmäksi aikaa hoitoon, mutta eiköhän sekin mee ihan hyvin.

Miehellä on taas tuo änkkääminen eli asioide toistelu pahentunu. Välillä ei montaakaan ns.normaalia keskustelua käydä päivässä kun kaikki aika menee siihen että hänen pitää toistella asioita. En nyt tässä ala sen enempää kertomaan mitä asioita ne jankkaukset koskee, sillä kovin moni ei varmaan ymmärtäisi. Itse alan olemaan niin kauheen väsynyt tähän enkä löydä siihen mitään apua.
Kukaan ei voi ymmärtää millaista tää arki täällä meillä on. Mies saattaa olla ihan normaalin oloinen kun tavataan kavereita ja tuttuja (joskin kaikki jotka hänet on hyvin tuntenut ennen sairautta huomaa kyllä ettei hän ole oma itsensä vielä). Se olen minä joka joudun tämän kaiken kestämään. Ei hän esim. jankkaa muiden kuullen, tai jos tekee sen niin tekee niin hiljaa ettei muut kuule.
Mies nukkuu edelleen aamuisin todella pitkään, tai no päivähän on jo pitkällä kun hän nousee ylös.
Iltalääkkeet vaikuttaa sen verran että tekee olon levottomaksi ja usein hän saa unta vasta kahden jälkeen yöllä ja ennen sitä käy monta kertaa syömässä kun uni ei tule. Sitten käyn häntä herättämässä monta kertaa aamupäivällä ennen kuin pääsee ylös sängystä.

Välillä sitä oikeen miettii että mitä pahaa itse on tässä elämässä tehnyt että on ansainnut tämän kaiken. Pelottaa että itse väsähdän vielä niin pahasti että masennun totaalisesti tai muuten sekoan.
Oon silti todella onnellinen pojasta enkä kadu päivääkään että olen mieheni tavannut. En mä häntä oo missään vaiheessa lakannut rakastamasta. Tää on vaan pitkään kestävä vaikea vaihe jota ei pysty kiertää millään tavalla. Odotan vaan kovin sitä aikaa kun kaikki normalisoituu. Ihmiset tuppaa kaipaamaan aina jotain erikoita elämään ja muita kummallisia juttuja mutta itse oon nyt oppinu kaipaamaan sitä aivan normaalia arkea ja perhe-elämää jossa ollaan ihan tasavertaisia ja kaikki menee... no siis normaalisti :)

Kuulumisia

Heipä hei vaan jälleen :)

Ajattelin taas kirjottaa vähän kuulumisia. Täällä on menny hirveen vaihtelevasti..
Olin tuossa viikonloppuna vähän viihteellä.. kaverin tupareissa. Tarkoitus oli ensin, että mies tulee myös mukaan ja pojan piti mennä anoppilaan hoitoon. No he sitten soittivatkin lauantai aamusta että ovat mahataudissa ja poika ei sinne sitten tietty voinutkaan mennä hoitoon.
Vähän jännitti jättää lapsi miehelle, koska tämä oli vasta toinen kerta kun laittaa itsekseen pojan nukkumaan, antaa iltapalan jne... No hyvinhän kaikki oli mennyt, olivat peuhanneet, poika oli jopa syönyt mukisematta puuron :) Nukkumaan ei olisi malttanut millään mennä.. mutta sellasta se tuppaa meillä olemaan nyt joka ilta :D

Mulla oli hurjan kivaa pitkästä aikaa :) Oli ihanaa rentoutuu ja viettää aikaa tyttöporukassa (oli siellä tosin 1 mieskin) Olin yllättynyt seuraavana aamuna kun mies mukisematta nousi (mun pyynnöstä) hoitamaan poikaa.. Itsellä oli hiukan heikko happi ;)
Joten edistystä kai tämäkin.. meinaan eipä ole aiemmin hän noussut poikaa hoitamaan, mutta näemmä pakon edestä onnistuu sekin. ;)

Viikonlopun jälkeen mies oli kyllä aika väsyny taas ja sanoi että ahdistaakin aika paljon. Käytiin hänen vanhemmillaan ja sielläkin oli aika paljon omissa ajatuksissaan ja poissaoleva.. sai kuitenkin mökkiä rakennettuu hiukan.
Tänään ollut taas paljon parempi päivä. Mies on jaksanut hyvin leikkiä pojan kanssa, syöttää iltapuuron ja käydä suihkussa hänen kanssa. :) Tänää oli myöskin eka psykke käynti sitten kevään.. Nyt kesällä oli taukoa sieltä kun kaikilla oli kesäloma siellä. Mitä kyllä suuresti ihmettelen, eikö ne saa sijaisia? Kuulostaa vaan niin hassulta. Entäs ne ketkä voi vielä huonommin, ohjataanko heidätkin sitten vaan päivystykseen?

Oon aika innoissani kaikesta mitä on nyt luvassa. Ensi viikolla me lähdetään miehen kanssa KAHDESTAAN Lontooseen !! :) poika menee hoitoon anoppilaan. Sitten onkin pian miehen 30v syntymäpäivät. Juhlitaan niitä ensin mökillä jonne myös mun vanhemmat tulevat ja tarkoitus olisi käydä myös korkeasaaressa. Siitä viikon päästä me pidetään taas täällä meillä kavereille pikkuset pippalot, toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan :)
Yhtä juhlaa tulossa ja sitten onkin pian joulu.. melkein ainakin :)

Tällä hetkellä meidän arkea varmaan eniten kuormittaa, tuo aikaisemminkin mainitsemani jankkaus :( Se on vaan niin totaalisen hajottavaa.. Välillä ei pystytä käymään edes kunnon keskustelua kun miehen pitää jankata jotain asiaa... Iltaa kohden se jollainlailla rauhoittuu, mutta muuten se jatkuu pisin päivää aina. Milläköhän sen saisi loppumaan? Olisiko jollaon jotakin neuvoja? Ollaan kyllä kokeiltu kolmen sarjaa (sanoo vain kolmesti), mutta ei se auta. Ei vaan jaksais ihan loputtomiin...

Kesäreissu

Aurinkoista päivää taas :))

Oltiin viime viikonloppu vanhempieni mökillä, syötiin, juotiin, uitiin.. kaikkea kivaa. Sitten mun äiti lähti meille pikku lomalle, kun ei hän juur oo käyny missään kesällä muuta kuin ollu mökillä vaan. Sitten saatiinkin idea et lähdetään tallinnaa päiväks, joten eilen oltii sit siellä. Oli ihan hauskaa kierrellä vanhassa kaupungissa, käydä jo tutuks tulleessa ravintolassa (Olde Hansa) syömässä ja juomassa maailman parasta olutta, kaneliolutta. Oli pikkasen liian kuuma päivä, mut en valita, kyllä sitä silti hyvin jaksoi :) Pikkumiehen ensimmäinen ulkomaanmatka, hän nautti ja jakso olla tosi hienosti reissussa mukana..
Me saatiin miehen kanssa pieni riitakin siellä aikaseks... Aloin jo väsymään siihen ku hän jankkas koko ajan ja aivan älyttömiä asioita.. (tätä jankkausta, kun samat älyttömät asiat pitää sanoa moneen moneen kertaan..), sitten hän ja mun äiti keskittyi lähinnä siellä juomiseen ja olivatki aika hyvissä jo kun saavuttii tallinnaan.. mä sitten hoidin poikaa, syötin, juotin, vaihdoin vaatteita ja vaippaa millon missäkin pikkasessa vessassa... siellä kuumuudessa :/
Oltiin syömässä ja en edes muista mistä se lähti, mutta sanoin miehelle että en yhtään ihmettele miksi hänen ex-vaimonsa halusi erota ja toi avioeropaperit hänelle... Todella harvoin mies mulle mistään suuttuu mutta siitähän se sitte lähti... Sano mulle, ettei ihmettele miksi mun exäni tahtoi erota musta ja voisin hänelleki tuoda paperit niin pääsis minusta eroon.... (me ei kyllä naimisissa olla). Sanoi vielä että saisi exänsä milloin vain takaisin jos haluaisi. Okei olihan tuo rumasti sanottu mutta niin se oli multakin rumasti sanottu...
Sitten pidettiinki mykkäkoulua siinä jonkun aikaa ja mies vaan mulkoili mua pahasti välillä.. Mun äidin kanssa tuli puhetta lapsista ja mies vaan siihen tokaisi että saa nyt nähdä kenen kanssa tuo tekee toisen lapsen, mulle tämä yksikin riittää...

Taisi olla vähän arka asia tuo mstä ensiksi hänelle sanoin.. Mieshän on ollut naimisissa aiemmin, se liitto kesti noin puolisen vuotta. Hänen ex-vaimonsa oli narsisti ja muutenkin nainen jolle ei riittänyt mikään, miehen kertoman mukaan hänen kanssaan oli todella vaikeaa ja ero oli oikeastaan helpotus, vaikka olikin tämän naisen päätös.. Olen vähän sitä mieltä että heidän ero on vieläkin jollakin tavalla käsittelemättä mieheltä. Onhan se suuri asia kun saa puoliksi täytetyt avioero paperit yhtäkkiä eteensä, vaikka on mennyt puoli vuotta takaperin naimisiin, sitten pitää jakaa kaikki yhteiset tavarat ja myydä yhteinen asunto..
Tiedän monta eroa läpi käyneenä, ettei ne koskaan ole helppoja. Mutta jokaisesta erosta oppii jotain. Enkä ole mitään suhdetta itse katunut, oli se sitten lyhyt tai pitkä. Ja ainahan se ihminen on joskus ollut hyvinkin tärkeä ja rakas, joten ei se erokaan ikinä ole helppo asia.

Tänään äitini lähtee takaisin kotiinsa. Mies lähtee kaverinsa kanssa vanhempiensa mökille käymään huomenna, saadaan pojan kanssa laatuaikaa kahdestaan :) Lauantaina onkin kaverini tuparit, johon mennään miehen kanssa.. Saa nähdä ollaanko loppuillasta sovussa ;)
Oikeasti me todella harvoin kunnolla riidellään ja kyllä se oon minä joka sen aina aloittaa ja usein jatkanki sitä riitelyä turhan pitkälle.. Mutta jokainen (pienikin) riita jää aina mun mieleen pitkäksi aikaa, enkä välttämättä unohda niitä ikinä. Mies unohtaa heti, tänäänkin kysyi että mistä se eilinen riita oikein alkoi ja mistä edes riideltiin.

Ainiin.. meidän poika täytti tänään 9kk :) iso pieni mies jo. Juhlittiin kaffeilla sitä, miehen vanhemmat oli myös täällä käymässä. Rankat juhlat kun poika nukahti kesken heidän vierailun :)