Matka meni meillä oikein hyvin. Liian nopeastihan se viikko vierähti ja oltais hyvin oltu vielä toinenkin viikko putkeen. Miehellä on nyt ihan hirveä matkakuume taas ja sovittiinkin että jos laihduttaa kevääseen mennessä 10kg niin varataan matka. Eihän meillä tosin oikein olisi varaa lähtee mut saapahan motivaatiota painon pudotukseen. Ollaan siirrytty vähähiilihydraattiseen ruokavalioon ja liikutaan kumpikin nyt enemmän, mies käy lisäksi vielä salilla sillointällöin. On hänelt lähtenytkin jo 5kg pienessä ajassa.
Lennot ja kaikki meni muutenkin hyvin pojan kanssa, hän selkeästi nautti olostaan siellä.. nukkui ja söi hyvin. Pääsin itsekin yhtenä päivänä äitini kanssa shoppailemaan ihan kahdestaan, niin että mies jäi isänsä kanssa hoitamaan poikaa (tosin mies nukkui puolet ajasta)..
Voisihan sitä lähteäkin samalla porukalla uudestaan reissuun.. pitäis saada vaan rahaa jostain.
En muista kerroinko täällä jo sen, että päädyinkin sitten jatkamaan kotona pojan kanssa syksyyn saakka. Tuo päätös oli ihan kuin kivi olisi vierähtänyt pois sydämeltä. Munhan piti mennä alun perin takaisin töihin nyt huhtikuussa ja ajatus siitä ahdisti aivan kauheasti, mietin sitä joka päivä ja aina se vain tuntui kauhean väärältä. Podin huonoa omaatuntoa asiasta ja sitten vain päätin soittaa töihin ja selittää meidän tilanteen, ettei mikään ole oikein muuttunut ja en uskalla jättää poikaa miehen hoitoon pitkiksi ajoiksi. Minullahan on vuorotyö ja se tarkoittaa sitä että esimerkiksi viikonloppuisin miehen olisi pitänyt herätä todella aikaisin, jos itse olisin mennyt aamuvuoroon. Toisena syynä oli tietenkin se, että en vaan olisi raaskinut jättää poikaa hoitoon vielä.. ihan tuntemattomien ihmisten hoidettavaksi :( Tiedän kyllä että monet laittavat pakosta, tai muuten vain omasta tahdostaan vielä pienempiä lapsia hoitoon, ja ymmärrän sen kyllä mutta tämä on vaan minun päätös ja olen erittäin tyytyväinen tähän :) Lapset on niin pienen aikaa pieniä ja ehtivät kyllä sitten olemaan hoidossa myöhemminkin. Syksyllä hän on kuitenkin taas isompi ja osaa enemmän ehkä silloin jo leikkiäkin muiden lasten kanssa. Meidän tilanne tosin voi olla ihan samanlainen vielä silloinkin mutta se jää nyt nähtäväksi.
Tuon meidän lomamatkan jälkeen päädyttiin sitten itse vähentämään miehen lääkitystä. Odotetaan nyt yhteydenottoa lääkäriltä, mitä hän on mieltä lääkkeiden tiputtamisesta (hän ei tiedä vielä että olemme jo niitä vähentäneet). Lääkkeiden vähentämisestä tulee nyt pian kaksi viikkoa aikaa ja ainakaan vielä ei ole näkynyt mitään sen kummempia oireita.. ja toivottavasti mitään ei tulekaan.
Asiantuntijathan sanovat että psykoosin jälkeen pitäisi syödä kaksi vuotta samoja lääkkeitä ilman mitään pudotuksia, mutta onhan ne kuitenkin niin yksilökohtaisia juttuja. Pari vuotta menee noin, että aivot palautuu psykoosista.. joillain se kestää enemmän ja jollain vähemmän aikaa.
Sieltä vuorovaikutusyksiköstä kävi nainen meillä viime perjantaina, ja tämähän oli nyt sitten se viimeinen kerta. Saatiin dvd sieltä jossa oli muutama videopätkä jonka olivat kuvanneet meistä, kun poika oli 2kk ja 4kk vanha. Niitä oli ihan hauska katsoo. Se nainen kyseli paljon meidän vointia ja tuntuuko meistä nyt että jäädään ihan tyhjänpäälle kun nuo vuorovaikutuskäynnitkin loppuvat. Harvakseltaanhan niitä käyntejä on ollutkin ja ei olla saatu sieltä mitään niin konkreettista apua muutenkaan, joten ihan hyvä että loppuivat. Kerroin vain itse että harmittaa tämä vertaistuen vähyys.. Olis niin mukavaa jutella joidenkin kanssa ketkä ovat ihan samanlaisessa tilanteessa mutta en ole kuitenkaan varma olisko musta mihinkään ryhmiin juttelemaan, jos sellainen löytyisi.
Pystyn kyllä muutamalle ystävälle juttelemaan näistä mutta ei se silti ole sama asia, kuin jutella jollekin joka tietäisi tasan mistä puhun ja ymmärtäisi omien kokemusten kautta. Tämä nainen sitten laittoi mulle sähköpostiin linkkejä tälläisistä tapahtumista joissa kokoontuu ihmisiä joiden puolisolla/läheisellä on mielenterveyden sairaus ja siellä sitten tehdään kaikenlaisia harjoitteita ja jutellaan.. Nämä kaikki tapahtumat kestivät 2-3 päivää ja olivat aika hintaviakin.. En ihan tuollaista siis hakenut.
Noihin lääkemuutoksiin palatakseni, niin miehen vanhemmathan eivät oikeen tykänneet ajatuksesta. Aluksi piti olla kertomatta mutta mies sitten muutaman siiderin jälkeen kertoi kuitenkin... ja siitähän nousi kauhee meteli.. Asiahan ei heille kuulu, kaikella rakkaudella sanottuna. Mutta ymmärrän kuitenkin heidän reaktion aivan täysin.. Kyllähän noiden lääkemuutosten seuraukset ollaan nähty, niin hyvässä kuin (varsinkin) pahassa. Mutta ollaan tuntu kuitenkin niistä ajoista jo paljon pidemmälle ja tuo lääkitys on nyt ollut kauemmin käytössä eikä tarkoitus olekaan tiputtaa kaikkia lääkkeitä pois, vaan muru kerrallaan. Jos tulee oireita niin lisätään takaisin.
Pitäisi saada aika lääkärille että kuulisi vähän mitä hän on mieltä asiasta ja eipähän ole mitään kuulunut taas verikokeista, jotka pitäisi ottaa säännöllisesti, kun syö tuollaisia lääkkeitä... Eipä toimi asiat sielläkään päässä vieläkään niin kuin pitäisi.
Jonkinlainen yhteiskäynti, jonne tulisi miehen vanhemmatkin, olisi taas paikallaan. Saataisiin vähän infoa asioista ja suunnitelmia tulevaan. Miehen vanhemmatkin saisivat kenties jotain mielenrauhaa.. varsinkin anoppi hyppii seinille välillä..
Psykkekäynnit on nyt kahden viikon välein, siihen väliin mahtuu kyllä edelleenkin turhan usein niitä aikojen peruuntumisia.. Lisäksi on psykoterapia käyntejä noin kahden viikon välein. Kyllä tässä itsekin tätä menoa kohta tarvitsee jotain psykoterapiaa :D
Odotellaan nyt vastausta uudesta työtoiminta paikasta jossa mies kävi tutustumassa kolmisen viikkoa sitten. Siellä olisi jotain vähän mielekkäänpää ja haastavampaa tekemistä kuin tuolla ed. paikassa jossa hän ei oo viikkoihin käynytkään. Sitten onkin pian ne opiskeluun haut.
Näillä mennään taas ja odotellaan kevättä jo innoissaan !!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti