Sähköhoitoja

No niin, voisin jatkaa taas kun lapsikin nukahti jo aikasin.

Miehen sairaalassa olo meni koko ajan vaan huonommin. Hän ei tykänny olla siellä ollenkaan ja puhu koko ajan hatkoista. Kerran koittikin karata mut tuli järkiinsä ja palas takasin.
Hän yleensä soitti mulle aamulla ensin tosi aikasin, heti kun oli herännyt siellä, joskus 7 jälkeen aamulla.. samat puheet aina, miten hän ei kestä olla siellä. Muisti oli myös olematon, saattoi soittaa vaikka 5 kertaa puolen tunnin sisään ja usein puhui niitä samoja asioita.
Hoitokokouksia  meillä oli kerran viikossa, siellä pohdittiin aina uusia hoitokeinoja ja lääkitystä, kun mikään ei tuntunut auttavan ja aina kun kokeiltiin uutta lääkitystä hänen vointi meni huonommaksi.

Sitten taas kerran oltiin hoitokokouksessa ja lääkitystä oltiin taas kerran muutettu. Hän ei ollut vähään aikaan päässyt käymään kotona ja lääkäri myöntyikin pieneen kotilomaan.. Lähdettiin sitten aamupäivästä kotona käymään, anoppi lähti hakemaan meille ruokaa ja jäimme miehen kanssa kahdestaan kotiin. Sitten alkoi taas ne levottomat puheet.. en tiedä mikä hänen päänsä sekotti, oliko ne kaikki lastentarvikkeet jotka oli laitettu kotiin valmiiksi vai johtuiko vain lääkemuutoksista?
Hän alkoi levottomaksi ja kaikki kärjistyi siihen, että hän hyppäsi meidän parvekkeelta alas, kerran koitti ja sain hänet napattua pois ovelta ja toisen kerran sai hypättyä vaikka mulla oli jo ote hänen paidastaan kiinni.
Samassa anoppi palas kaupasta, huusin hänet jo ovelta katsomaan takapihalle.. no onni onnettomuudessa että asutaan ensimmäisessä kerroksessa ja matkaa alas on n.2 metriä. Olis siinä silti voinut pahastikin käydä, siinä hän makas ja valitti selkäänsä... siinä kohtaa ajattelin että tääkin  vielä!!! Kuinka paljon meidän täytyy kestää tätä paskaa ja näitä vastoinkäymisiä!?
Mieheni hoki koko ajan siellä maassa ettei tahdo menettää mua, aivan  koko ajan...
Hänet vietiin kuvauksiin ja oltiin sairaalassa se koko päivä... yksi lannenikama oli murtunut, hän joutui käyttämään tukiliiviä muutaman kuukauden ja varoa selkää mutta se nyt oli pientä, pahemminkin olis voinut käydä.. ja hyvästi kotilomat taas pitkäksi aikaa!

Sitten meille tuli tuon tapauksen jälkeen lastensuojeluilmoitus. Musta se tuntui hiukan erikoiselta kun lapsi ei edes ollut tuolloin vielä syntynyt.. jouduin puhumaan sossujen kanssa alvariinsa puhelimessa ja olimme vieläkin tiukemmassa syynissä.
Itse kävin synnytystapa-arvioinnissa ja sain sektioajan päivälle 6.11.2013. Silloin pelotti aivan hirveästi miten selviän siitä, vaikkakin olimme suunnitelleet jo valmiiksi että saan äitini sinne mukaan.. ei se miehen läsnäoloa korvannut mutta helpotus kuitenkin ettei tarvinnut aivan yksin sinne mennä.

Miehen hoidossa mentiin nyt siihen, että hänellä alkoi lokakuun lopulla sähköhoidot. Se tuntui aluks ihan hirveän pelottavalta, otin paljon siitä hoitomuodosta selvää ja aloin ajatella positiivisemmin, jospa se kuitenkin auttais. Lääkäri sanoi että tämä olis nyt viiminen keino, kun lääkkeet ei olleet tuottanu toivottua tulosta. Mies oli ensin kovasti sähköhoitoa vastaan ja jännättiinkin miten kaikki oikeen menee ja suostuuko hän hoitoon.
Ensimmäisen sähköhoito kerran jälkeen hän soitti mulle, olin juuri tulossa neuvolasta ja hän kuulosti aivan omalta itseltään! Oli iloisen kuuloinen ja pitkästä aikaa juttelimme aivan normaalisti. Mulle tuli sanoinkuvaamattoman helpottunut olo, jospa se tästä sittenkin....
Meillä oli samana päivänä taas hoitokokous ja menin sinne luottavaisin mielin.. Mikä pettymys olikaan, kun mies oli entistä masentuneempi ja puhui vaan itsemurhasta koko ajan, kertoi miettineensä miten saa itseltään hengen.... Lysähdin henkisesti siihen paikkaan.. en vaan jaksanut enää. Muistan miten hoitokokuksen jälkeen mieheni meni omaan huoneeseen makaamaan ja istuin sängyn viereen ja silitin hänen päätään, oltiin ihan hiljaa siinä jonkin aikaa ja lähdin kotiin.
Sähköhoitoja suunniteltiin jatkettavaksi 3 krt viikossa.

Sitten tulikin se meidän suuri päivä.. <3 kerron siitä taas seuraavaksi.