Valitusta valitusta..

Kylläpä taas ottaa päähän!! Mikäpä muukaan kun miehen laiskuus.... Oltiin tuossa viikonloppuna hänen vanhempiensa luona ja sanoin  jo sinne mentäessä että mennään sitten sillä ehdolla että hän myös osallistuu siellä pojan hoitoon eikä vaan röhnötä sohvalla ja nuku puoleenpäivään.
No hoitihan hän poikaa, mutta vaan sillon kun minä häntä siihen pyysin/käskin. Eikä oikeen muuta siellä tehnyt kun makasi sohvalla. Voi helvetin helvetti.... lääkkeetkö ne tekee noin saamattomaksi ja laiskaksi? Eipä ainakaan ennen sairautta ole tuollainen ollut.
Tänäänkin sain hänet ylös heiluttelemalla kylmää vesilasia pään päällä, ja mitä tekee hän? Siirtyy sohvalle makaamaan. Kävi verikokeissa aamulla ja nyt nukkuu taas sohvalla. MUA OTTAA NIIN PALJON PÄÄHÄN! Kotonakin olis vaikka mitä tekemistä. Mielestäni, jos ei käy töissä niin ainakin tekee kotitöitä ja hoitaa poikaa(ja huom! omatoimisesti.). Onko se liikaa vaadittu?

Oltiin viime viikolla kipeänä pojan kanssa, kauhea flunssa tuli molemmille ja pojalla oli kuumettakin, ekaa kertaa elämässään. Olin tietty itse todella väsynyt kun kipeänä hoidin poikaa, tein kotityöt ja vielä olisi pitänyt jaksaa leikkiäkin hänen kanssaan päivällä kun ensin oli yöllä monta tuntia valvonut hänen kanssaan.
Yksi yö mies sitten otti pojan viereensä sohvalle että sain nukuttua kun ei mulla enää voimat riittäneet pysyy itse hereillä.
Kumma että jaksamista ei löydy pojan kanssa touhuamiseen ja kotitöihin mutta juhlimiseen kyllä. Oli kolme päivää perätysten viime viikolla ulkona kavereiden kanssa. Joo noi lääkkeet ja viina ei sovi yhteen ja siitä on hänelle sanottu monen monta kertaa mutta minkäs teet?

Tässä pitäis sitten alkaa tekemään suursiivosta kotiin ja leipomaan loppuviikosta. Lauantaina pidetään pojan 1v synttärit :) Hänellä on siis virallinen synttäripäivä kolmen päivän päästä!!!!
Missä välissä mun pieni vauva on kasvanut taaperoksi? :( Mulla on ihan oikeasti aika surullinen olo.. miksi ajan pitää mennä näin nopeasti? Viikot vaan vierii ja koko ajan on viikonloppu... en kestä.
On toki kivaa seurata hänen kehitystään ja muutenkin tekemistä keksitään koko ajan enemmän mitä vanhemmaksi hän tulee, mutta silti hirvittää miten nopeasti hän kasvaa isoksi pojaksi.
Onneksi on riippuvainen äidistä viel pitkän pitkän aikaa :) ja isästä myös.
Mies tuossa yksi päivä jo toppuutteli mua kun olen nyt myynyt kamalasti vauvatavaraa pois, että säästä nyt jotakin toiselle lapsellekin, sanoi siihen peräään vielä että aletaanko jo hommaamaan uutta lasta. Kyseli viikonloppunakin vanhemmiltaan, että kumpaa toivoisivat seuraavaksi lapsenlapseksi, tyttöä vai poikaa? Joo... eipä taideta ihan lähivuosina vielä ryhtyy tuumasta toimeen...
Haluaisin kyllä lapset pienellä ikäerolla mutta haluan myös että mies on terveempi toisen lapsen syntyessä. Tottakai pelottaa myös mahdollinen psykoosin uusiutuminen jos ja kun saamme toisen lapsen. Haluan ainakin että hänen lääkitystä on vähennetty ihan minimiin ennenkuin voin alkaa edes miettimään asiaa.

Mies aloitti nyt siellä työpajalla, se on kaksi kertaa viikossa ja hän nyt siis kaksi kertaa jo käynyt siellä. Päivät on neljä tuntisia. Edelleen olen sitä mieltä että se ei ole hänen paikkansa.. Saisi ainakin olla usemman kerran viikossa. Itsekin sanoo että on paljon parempi vointisempi kuin ne muut siellä, eikä niiden kanssa pysty oikein keskustelemaankaan. No onpa jotain tekemistä edes ja onhan tuo nyt ihan tilapäinen juttu vaan. Hänellä on tuon lisäksi toinen viritelmä meneillään, mistä ollaan molemmat aika innoissaan, mutta siitä voin kertoo sitten myöhemmin ;)
Ei ole kehuminen tuota psykiatrista hoitoa täälläpäin. Kokoajan edelleen aikoja perutaan, annetaan vääriä aikoja ja muuten sössitään asioita. Itse saadaan kysellä milloin verikokeet otetaan (ne pitäisi ottaa lääkityksen vuoksi säännöllisesti..). Ja kun viimeksi jälleen kerran psyk.aika oltiin peruttu ja sanottu että uusi aika tulee postissa, no ei siinä mennytkään kuin muutama viikko kun psykke tänään vihdoin ja viimein soitti aikaa. Ihme toimintaa... Päänkuvauksesta ei myöskään ole tullut minkäänlaista tietoa meille kun noiden aikojen kanssa ovat möhlineet jatkuvasti.
Päänkuvaus meni siis oikein hyvin. Oltiin siellä koko konkkaronkka, miehen vanhempia myöden. Poika jaksoi olla odotushuoneessa leikkimässä hienosti ja sai yhdeltä ihanalta hoitajalta sellainen puisen autonkin ihan omaksi :)
Mies veti rauhoittavat naamaan ja meni kuvaukseen. Oli kuulemma ollut todella ahdistavaa eikä mene enää ikinä sellaiseen. No tulipahan käytyä, mutta tosiaan, tuskin sieltä on mitään löytynyt kun ei meille ole minkäänlaista tietoa ole tullut.